lauantai 28. toukokuuta 2016

Uunissa paahdetut tomaatit ja katkarapuspagetti

Tänään halusin illallisella pastaa uunissa paahdettujen tomaattien kera. Koska tiesin olevan juuri ennen illallisaikaamme varattu, valmistin uunissa paahdetut tomaatit jo aamupäivällä odottelemaan. Loppu olikin helppoa ja nopeaa. 

En ollut koskaan aiemmin tehnyt uunissa pitkään paahdettuja tomaatteja, mutta teen varmasti uudemmankin kerran, sillä ne olivat valtavan maukkaita. Vaikeaakaan niiden teko ei todellakaan ole, mutta toki niiden paahtuminen uunissa vie aikansa. 

Tällaiset karamellisoidut tomaatit ovat niin maukkaita, että ne riittäisivät varmastin pastan kaveriksi sellaisenaankin pienen öljytilka ja ehkä parmesaanin kera. Mieleeni juolahti, että varmasti paistettu halloumi toimisi näiden parina mainiosti ja ehdottomasti myös vuohenjuusto, feta tai mozzarella. Kaikkia näitä yhdistelmiä tulen varmasti kokeilemaan. Lisäksi ne toimisivat varmasti loistavasti suolaisessa piirakassa, pizzassa tai sellaisenaan lisukkeena. 

Uunissa paahdetut tomaatit

500 g kirsikkatomaatteja tai muita pieniä tomaatteja (itse käytin Pirkan makeita grillitomaatteja ja ne toimivat erinomaisen hyvin)
oliiviöljyä
mieleisiäsi kuivattuja yrttejä
suolaa
sokeria

1. Esilämmitä uuni 150 asteeseen. Pese sillä välin tomaatit ja leikkaa ne halki. 
2. Levitä tomaatinpuolikkaat uunipellille leivinpaperille halkaistu pinta ylöspäin. Lisää jokaisen pinnalle muutama tippa oliiviöljyä, ripaus suolaa, ripaus sokeria ja kuivattuja yrttejä.
3. Paahda tomaatteja uunissa n. 1,5 h tomaattien koosta riippuen. 
4. Tarjoile välittömästi tai laita talteen ja lämmitä ennen tarjoilua. 

Katkarapuspaghetti kahdelle

160 g spaghettia
120 g katkarapuja
ekstraneitsytoliiviöljyä
suolaa
halutessasi puolikas mieto punainen chili

1. Sulata katkaravut huoneenlämmössä tai kulhossa viileässä vedessä. Taputtele paperilla kuivaksi. 
2. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan ja valmista sillä välin katkarapulisuke. 
3. Kuumenna reilu määrä (3-4 rkl) oliiviöljyä laakeassa paistinpannussa ja paista siinä puolikasta chiliä. 
4. Lisää katkaravut ja paista nopeasti. Laita suolaa makusi mukaan. 
5. Valuta pasta ja lisää se pannulle katkarapujen joukkoon uunissa paahdettujen tomaattien kera.
6. Sekoita paistinpannun ollessa jo sammutetulla mutta vielä jälkilämpimällä levyllä. 
7. Tee annokset ja tarjoile saman tien. 


2 kommenttia:

  1. Nyt herahti vesi kielelle tuota annosta katsellessa :-P Aika yksinkertainen ohje, mutta vaikuttaa tosi hyvältä. En ole ennen ollut kauhean ihastunut kypsennettyihin tomaatteihin, mutta nyt olen niihin oikein tykästynyt. Sokeria en myöskään ole koskaan kokeillut tomaattien valmistuksessa, mutta nytpä onkin hyvä ohje, jota testata.
    Terveiset saaristosta ja hyvää sunnuntaipäivää :-)

    VastaaPoista
  2. Italialaiseen tapaan todellakin simppeli ohje, mutta (tai varmaan juuri siksi) niin herkullinen! :)
    Kannattaa ehdottomasti kokeilla uunissa paahdettuja tomaatteja. Matalalla lämmöllä pitkään paahdettuna ja ripauksella sokeria varustettuna ne ovat todella maukkaita! Niiden valmistaminen on kaikenlisäksi todella helppoa, kunhan vain muistaa ryhtyä riittävän ajoissa hommiin. ;)
    Kiitos terveisistä ja hyvää sunnuntaita teillekin! :)

    VastaaPoista