keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kesäkurpitsapesto manteleista

Ben ritrovati!

Tervehdys kaikille ja tervetuloa takaisin! Toivottavasti teillä on ollut hyvä ja rauhallinen joulu ja uuden vuoden alku. :) Pahoitteluni, että joulutauko venyi kaavailtua pidemmäksi - tässä juhlapyhien aikaa on ollut sen verran muuta tekemistä, että enpä ole ehtinyt juuri koneelle istahtaa...Toisaalta kokkaamiselle olen tietysti näin juhla-aikaan varannut tavallista enemmän aikaa, joten materiaalia uusille postauksille on kertynyt kivasti. :)

Ennen kuin kerron, mitä valmistin jouluna, jaan kanssanne toisen version kesäkurpitsapestosta, johon hiljattain ihastuin. Sain joululahjaksi toivomani blenderin, ja tämä oli ensimmäinen sillä kokeilemani resepti - todella kätevä kapistus tällaisiin tarkoituksiin, kastike valmistui nopeasti ja vaivatta.

Edellisellä kerralla tein samaa kastiketta lisäämällä pinjansiemeniä, tällä kertaa ajattelin kokeilla manteleita. Lopputulos oli aika vaimea, kyllä pinjansiemenet vaan ovat maukkaampia. Keksin hakea vähän lisää makua lisäämällä tuoretta valkosipulia, ja se oli nappikokeilu, lopputulos oli taivaallinen - suosittelen!



Ainekset

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
kourallinen manteleita
pala parmesaania tai grana padanoa
loraus oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
ripaus suolaa

Valmistus

Paloittele kesäkurpitsa ja keitä se pehmeäksi. Sekoita blenderissä muiden ainesten kanssa tasaiseksi kastikkeeksi ja tarjoile pastan kera.

Buon appetito!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti