keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Uunimunakas (kesäkurpitsasta ja purjosta) - frittata al forno (di zucchine e porri)

Olenkin jo kertonut, että perinteisesti italialaiset munakkaat paistetaan pannulla molemmin puolin. Munakkaan voi kuitenkin valmistaa myös uunissa, eikä se sellainen ole ollenkaan huono vaihtoehto. Maku ei kärsi lainkaan, se on pannulla paistettua kevyempi, koska rasvaa ei tarvita niin paljon, ja se on myös erittäin helppo valmistaa, koska sitä ei tarvitse kääntää. Sitä ei myöskään tarvitse vahtia pohjaan palamiselta tms. vaan se kypsyy uunissa puolen tunnin ajan aivan itsekseen.

Munakkaan voi tarjota kuumana, huoneenlämpöisenä tai kylmänä ja se sopii pääruuaksi, alkupalaksi, aperitiivitarjoiluksi tai ihan tavallisena arkena piatto unicoksi, eli sellaisenaan tarjottavaksi ainoaksi ruokalajiksi.

Viime aikoina olen ollut todella mieltynyt kesäkurpitsaan ja purjoon, ja yhdessä ne osoittautuivatkin loistavaksi parivaljakoksi, mutta munakkaan teossa mahdollisuuksia on rajattomasti: esimerkiksi purjon sijaan voi laittaa sipulia, kesäkurpitsan tilalle tankoparsaa, parsakaalia, sieniä, perunaa, pinaattia, paprikaa...Myös tuoreet yrtit sopivat loistavasti sekaan: basilika on hyvä, ja varsinkin kesäkurpitsan kanssa toimiva yhdistelmä on minttu. Valitse mieleisesi täytteet, valmistusprosessi on aina kutakuinkin sama. :)

Ainekset

2 pientä kesäkurpitsaa
1 pieni purjo
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
8 kananmunaa
50 g raastettua (tai kuutioitua) parmesaania

Valmistus

Paloittele purjo ja pilko kesäkurpitsa pyörylöiksi. Paista oliiviöljyssä miedolla lämmöllä pehmeiksi. Vatkaa kananmunat kulhossa, lisää suola ja pippuri, parmesaani ja kasvikset. Sekoita ja kaada leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (halkaisija 26cm). Paista uunissa 180 asteessa 30 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti