torstai 5. joulukuuta 2013

Jouluntuoksuinen bataattirisotto

Bataattia käytetään Italiassa varsin vähän, eikä sitä juuri tunneta - puhumattakaan, että se olisi jonkin perinteisen italialaisen herkun aines. Itse siitä kuitenkin pidän kovasti, ja koska olen nyt viime aikoina ollut niin kovin hullaantunut risottoihin, päätin kokeilla, miten bataatti ja risotto toimisivat yhdessä. Luulin jo keksineeni jotain ainutlaatuista, mutta pienen googlailun tuloksena kävi ilmi, että onhan sitä jo joku muukin ehtinyt tällaista yhdistelmään kokeilla - muutamia reseptejä siis löysin, joskaan en mitään ihan mahdotonta määrää. Ekstrana päätin vielä lisätä aivan aavistuksen verran kanelia, jotta sain ruokaan vähän jouluista makua ja kotiin ihanan, mausteisen ruoan tuoksun. :) Bataatti toimi hyvin risotossa, joten voin siis suositella kokeilemaan, mutta rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että mielestäni vanhaa kunnon perunarisottoa se ei voita (tosin harva asia voittaa...). :D

Ainekset kahdelle

1 pieni bataatti
1 pieni sipuli
1,5 risottoriisiä (carnaroli tai arborio)
1,5 kuumaa kasvislientä
oliiviöljyä
nokare voita
suolaa
pippuria
(aavistus kanelia)
raastettua parmesaania

Valmistus
 
Kuori ja pilko bataatti ja sipuli. Lämmitä loraus oliiviöljyä pannulla ja lisää voinokare ja anna sen sulaa. Laita sipuli kuullottumaan ja lisää bataatti, suola ja pippuri (ja halutessasi hieman kanelia). Anna bataatin saada aavistuksen verran väriä ja lisää riisi. Sekoita noin parin minuutin ajan ja lisää osa nesteestä. Keitä koko ajan sekoittaen, kunnes neste on imeytynyt lähes kokonaan, jolloin sitä pitää lisätä jonkin verran. Jatka näin, kunnes kaikki neste on käytetty. Risotto saa jäädä varsin löysäksi. Lisää joukkoon 2-3 ruokalusikallista vastaraastettua parmesaania ja jätä tekeytymään kannen alle n. 5 minuutiksi. Tee annokset ja laita jokaisen päälle maun mukaan parmesaaniraastetta.

Buon appetito! :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti