sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lasagne-lauantai: lasagne al pesto

Ihana lauantai-ilta: istun tuoksukynttilöiden valossa olohuoneessa selaillen italialaisia ruokalehtiä ja kuunnellen italialaista radiota lasagnen tuoksun leijaillessa keittiöstä...Hyvä ja rentouttava päätös pitkälle päivälle - onneksi jaksoin vielä ruveta lasagnea sen päätteeksi kokoamaan. :)

Edellisestä lasagnesta onkin jo luvattoman kauan aikaa, vaikka se pääsee itselläni pizzan ohella kolmen kärkeen Italian herkuista (kolmatta en paljasta vielä ;) ). Kesä oli tänä vuonna (onneksi!) pitkä ja lämmin, eikä moneen kuukauteen tullut laitettua uunia päälle ja nyt syksymmällä olen tänä vuonna ainakin ollut innoissani risotoista ja keitoista (noh, keitoista en ihan niin innoissani, mutta välillä on syytä kokata jotain kevyempää jota on vielä kaiken lisäksi helppo lämmittää päivästä toiseen uudestaan ja aina vaan uudestaan kiireisen arjen keskellä kun ei muuta ehdi laittaa... ;) ).

No mutta, erilaiset uunipastat - lasegne niiden kärjessä - kuuluvat kylmään vuodenaikaan, joten tänään vihdoin ryhdyin tuumasta toimeen.

Tämän ihastuttavan pesto-lasagnen valmistuksen olen oppinut ensimmäisenä Italian vuotenani silloiselta kämppiseltäni. Me, tai oikeastaan hän - minä olin niihin aikoihin apulaisen roolissa - teki tätä lasagnea usein, kun meille tuli vieraita, ja jälkkäriksi saatiin yleensä tiramisua (tämä on tosin sen verran tuhtia ruokaa, että mielestäni kauden hedelmät riittävät mainiosti). :) Tykästyin niin kovasti, että vielä omaan kotiinkin muutettuani tein tätä useasti - yhteen aikaan minulla oli aina sunnuntaisin tapana tehdä tätä lounaalle.

Mutta nyt viimein itse asiaan. :)

Yhteen vuoalliseen lasagnea tarvitset:

n. litran bechamel-kastiketta (kaupasta  löytyy valmista, mutta itse tehty on toki parempaa; ohjeen löydät tästä - tarvitset tätä reseptiä käyttäen kaksinkertaisen annoksen)
1 purkillinen pestoa
1 paketti lasagnelevyjä
1 scamorza affumicata tai 300 g muuta savujuustoa (halutessasi voit korvata savujuuston vastaavalla määrällä mozzarellaa)

Valmistus:

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Sekoita pesto beachamel-kastikkeeseen. Siivuta juusto. Levitä ohuehko kerros bechamel-pesto -seosta uunivuoan pohjalle ja tee seuraava kerros lasagnelevyistä. Jatka tällaisten kerrosten tekemistä, kunnes olet käyttänyt noin puolet aineksista. Asettele siinä vaiheessa kerrosten päälle puolet juustoviipaleista. Jatka kastike-lasagnelevy -kerrosten tekemistä, kunnes olet käyttänyt molemmat loppuun ja asettele päälle loput juustosta. Paista uunissa n. 40 minuuttia ja anna sen jälkeen tekeytyä n. 10 minuuttia. Tarjoile.





P.S. Mielestäni lasagnekerrosten kokoamisessa on jotain terapeuttista - kokeile rentoutumiskeinona. :) Jollei tepsi, niin viimeistään uunituore lopputulos saa hyvälle mielelle ja kaiken ikävän karkoittumaan. :)

4 kommenttia:

  1. Hei
    pesto ja scamorza valmiina ja kohta aloitamme lasagnen teon.
    Kiitos reseptistä ja laitoimme blogisi kirjanmerkkeihin koska olemme suuria italialaisen ruoan faneja.

    Buona giornata
    Anne

    VastaaPoista
  2. Heippa Anne! :)
    Kiitos kommentista, kiva kuulla! :D Miten lasagne onnistui? Tuntuiko resepti toimivalta?
    Buona notte!
    Salla

    VastaaPoista
  3. Ciao
    hyvää oli! Mies innostui niin, että teimme tänään tätä uudestaan ja nyt teimme kokeilun, ja lisäsimme hieman voi-hunaja-suola-rakuunassa paistettua kanaa. Hyvää oli sekin! Aiomme nyt keittää parhaita reseptejäsi ja yritän sitten kommentoida niitä.
    Onneksi pääsee ensi viikon lauantaina Roomaan: olen jo varannut pöydän kahdesta tunnetusta tryffeliravintolasta (kovin huonosti saa Helsingistä oikein mistään tryffeliruokia, edes lokakuun sesonkiaikana).

    Kiitos kivasta blogistasi ja laita vaan lisää ihania Italian herkkujen reseptejä tulemaan!

    t. Anne

    VastaaPoista
  4. Ciao Anne!
    Todella kiva kuulla, että maistui - jopa niinkin hyvin, että ehditte jo tehdä uudestaan! :D
    Hauska kuulla myös, että aiotte kokeilla muitakin reseptejä, innolla odotan, mitkä ovat teille valikoituneet kokeiluun. :) Todella kiva, jos innostut vielä kommentoimaankin. :)
    Tryffeli on kyllä ihastuttavaa, itsekin olen suuri fani. Italiassa asuin Umbrian maakunnassa, joka on tunnettu mustasta tryffelistään ja tryffeliruoat ovatkin Umbriassa tyypillisiä. Kiva kun tuli puheeksi, taidankin ottaa lähiaikojen asiaksi jonkin tryffeliherkun laittamisen tänne blogiin, kun muutama kiva resepti on takataskussa. :D
    Oikein hyvää, antoisaa ja maukasta matkaa Roomaan! :)

    VastaaPoista