keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Frittata di spinaci - pinaattimunakas

Niinkuin eilen jo ennakoin, tänäänkin ruoka oli "pikaruokaa" täydestä päivästä ja tiukoista aikatauluista johtuen. Mikäs se maukkaampaa (ja samalla ravitsevampaa) pikaruokaa kuin munakas. Italialainen munakas, frittata, on yleensä ranskalaista serkkuaan paksumpi, eikä sitä omeletin tavoin taiteta kaksinkerroin, mutta se paistetaan molemmin puolin. Munakas sopii secondoksi eli pääruuaksi, mutta hyvin myös piatto unicoksi eli ainoaksi ruokalajiksi. Antipastoksikin (tai aperitiiville) se sopii pieniksi siivuiksi leikattuna. Oivaa ruokaa myös patongin tai sämpylän täytteeksi ja voidaan tarjota sekä kylmänä että kuumana. :)

Tällä kertaa tein munakkaan pinaatista, kun sitä sattui valmiina kotona olemaan, mutta seuraava munakas-idea on jo mielessä, saas nähdä koska sen toteutan. ;)

Ainekset

5 kananmunaa
100-150 g keitettyä pinaattia
2-3 rkl raastettua parmesaania
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Valmistus

Laita reiluhkosti oliiviöljyä kuumenemaan pannulle. Vatkaa sillä välin munat kulhossa. Lisää keitetty pinaatti, parmesaaniraaste, suola ja pippuri ja sekoita. Kaada pannulle, kun se on kunnolla lämminnyt. Peitä kannella ja kypsennä miedolla lämmöllä. Aivan kypsennyksen loppuvaiheessa käännä kannen avulla toisin päin ja paista, kunnes toinenkin puoli on kunnolla kypsä ja saanut väriä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti